Hyvä hääkutsu on ennen kaikkea selkeä. Selkeyttä ei voi kyllin korostaa, sillä se on suuri helpotus niin vieraille, hääparille kuin muullekin joukolle, joka häitä on aktiivisesti järjestämässä. Hääkutsun selkeys minimoi turhia väärinkäsityksiä, soittelurumbaa ja näin ollen myös mielipahaa ja stressiä.
Hyvä hääkutsu kertoo kaiken oleellisen. Siitä käy ilmi hääparin nimi, kutsujan/kutsujien nimi/nimet, hääpäivä, kellonaika sekä juhlatilojen nimet osoitteineen. Osoitteet hääkutsusta tulisi löytyi etenkin, mikäli juhlatilat (kirkko, juhlapaikka) eivät sijaitse toistensa välittömässä läheisyydessä tai esimerkiksi saman kadun varrella.
Hyvä hääkutsu sanoo sanasen myös hääparin mahdollisista lahjatoiveista (tai siitä, ettei lahjatoiveita ole) sekä pukukoodista, mikäli hääparilla on mielessään jotain erityistä. Mikäli vihkiminen on jollain tavalla erikoisempi (esim. uskonnon tms. kulttuuritaustan vuoksi) tulisi tästä löytyä kutsusta/kutsun liitteistä maininta, ja mahdollisesti tarkempaakin infoa käytännöistä ja juhlien kuluista. Käytännöt voivat olla vieraille outoja ja ennenkokemattomia, ja näin varmistetaan vieraiden kärryillä pysyminen, joka on sekin olennainen osa viihtyvyyttä.
Hyvässä hääkutsussa on kerrottu selkeästi, että kutsuun odotetaan vastausta - myös siinä tapauksessa, että kutsutut eivät pääse paikalle. Siihen on merkitty selvästi myöskin päivämäärä, jolloin ilmoittautumisia viimeistään odotetaan. Ei ole tarkoituksenmukaista, että vieraiden on alettava salapoliisihommiin, joten hyvä hääkutsu pitää sisällään myös yhteyshenkilöiden nimet, puhelinnumerot ja kenties sähköpostiosoitteetkin.
Hyvä hääkutsu siis kertoo kaiken tämän, mutta ei kuitenkaan rönsyile liikaa. Hääkutsujen teksteissä vähemmän on enemmän, joten kutsun tekstin pohtimiseen kannattaakin käyttää aikaa.
Hyvä hääkutsu pitää sisällään myös liitteitä, mikäli kaikki tarpeellinen tai hyödyllinen informaatio ei itse kutsuun mahdu. Liitteeksi voi laittaa hääinfon, kartan, ajo-ohjeet, vastauskortin sekä häälahjalistan. Hääinfo on myös oiva konsti häälahjatoiveista mainitsemiselle, mikäli lahja-asioista ei halua kutsussa mainita.
Hyvän hääkutsun tyyli ja värimaailma antaa viitteitä häiden teemaväristä ja tyylistä. Jos häiden teemana on esimerkiksi merellisyys, maalaisromanttisuus tai raikas keväisyys, näitä kannattaa soveltaa jo kutsuissa. Käytännössä esimerkiksi raikasta keväisyyttä ilmentämään on suotavaa käyttää keväisiä, hentoja ja raikkaita värejä - esimerkiksi vaaleanvihreää, vaaleaa oliivinvihreää, vaaleaa violettia, vaaleaa roosaa - tummat ja hyvin kirkkaat värit eivät välttämättä ilmennä tällaista teemaa kovin hyvin.
Häiden tyylin ja teemavärin ilmentäminen jo kutsuissa helpottaa vieraita.
Hyvän hääkutsun teksti on riittävän suurta, helposti luettavaa ja kieliopillisesti oikein. Hyvä hääkutsu tarkastetaan useampaan kertaan, jotta kaikki päivämäärät, ajat ja paikkojen nimet ovat varmasti oikein. Jos häät ovat alkuvuodesta tai mikäli hääkutsuja tehdään eri vuonna, kuin juhla on, suosittelen kiinnittämään huomiota vuoteen. Vieraat eivät välttämättä huomaa väärää vuotta - ja vaikka huomaisivatkin, ymmärtävät kyllä kyseessä olevan vuoden 2015 eikä esimerkiksi vuoden 2014, mutta kutsujen tekijää tämä saattaa kiusata.
Hyvä hääkutsu on ulkoisesti huoliteltu. Kauniin kutsun säästää mielellään muistoksi - ja sellaisen myös lähettää mielellään kutsuttaville vieraille.
Hyvä hääkutsu on hääparin näköinen. Jos hääpari esimerkiksi suosii perinteisiä, yksinkertaisen tyylikkäitä asioita, kutsun tyyli kannattaa miettiä siltäkin kannalta. Jos hääpari puolestaan pitää kovin esimerkiksi mustanpuhuvista asioista ja aikoo tällaisia elementtejä häiden yleisilmeessä suosia, ei hento vaaleanpunainen välttämättä juurikaan hääparin omaa makua ilmennä.
Lue myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti