Mitä kaikkea hääkutsuun tulisi sisällyttää? Kenelle kutsut osoitetaan ja kenen nimi pitäisi mainita kirjekuoressa ensimmäisenä? Lue, mitä etiketti sanoo hääkutsuista.
Hääjärjestelyissä todella tärkeää osaa näyttelevät hääkutsut. Pienestä koostaan huolimatta niillä on verrattaen suuri rooli; niiden tehtävä on välittää vieraille kaikki heidän kannaltaan oleellinen ja tärkeä tieto tuon suuren päivän tiimoilta. Parhaimmillaan hääkutsu tämän tekeekin - pahimmillaan se taas jättää vieraat syvän epätietoisuuden valtaan.
Jotta hääkutsu täyttäisi tehtävänsä, se kannattaa suunnitella hyvin.

Kaikenkaikkiaan kysymys on yksinkertaisista asioista, joista ehdottomasti keskeisin on selkeys. Kun kutsussa esitettävät asiat ilmaistaan selkeästi, vältytään puolin ja toisin neuvottomuudelta ja mielipahalta.
1. Hääkutsun sisältö pähkinänkuoressa
Etiketin mukaan hääkutsusta on käytävä ilmi morsiusparin nimen lisäksi myös kutsuja (mikäli kutsujana on joku muu kuin hääpari), hääpäivä, kellonaika sekä juhlapaikat. Mikäli juhlapaikat sijaitsevat kutsuille vieraassa ympäristössä, liitetään mukaan myös juhlatilojen osoitteet.
Kutsuun voi lisätä myös vastauspyynnön, pukukoodin, häälahjatoiveita sekä erilaisia liitteitä.

2. Vastauspyyntö
Niin juhlan suunnittelun, kulun kuin vieraiden huomioimisenkin kannalta on tärkeää tietää, kuinka moni kutsutuista on tulossa paikalle. Tämän vuoksi kutsuun kannattaakin liittää vastauspyyntö jossain muodossa.
R.S.V.P. on lyhenne ranskalaisesta ilmaisusta "Répondez s'il vous plait", eli suomennettuna "Vastatkaa, olkaa hyvä." R.S.V.P:n suomalainen vastine on V.P eli "Vastausta pyydetään". Näiden ilmaisujen yhteyteen voidaan lisätä päivämäärä (mikä on suotavaa etenkin siinä tapauksessa, että hääjuhlan tarjoilun hoitaa pitopalvelu).
Kaikille suomalaisilla R.S.V.P. ei ole tuttu ilmaisu, mutta joissakin tapauksissa myös V.P. voi jäädä huomiotta. Osa hääpareista kirjoittaa kutsuun suoraan esimerkiksi "Vastauspyyntö XX mennessä" tai vaikkapa "Ilmoitattehan tulostanne."
Vastauspyynnön yhteyteen voi sijoittaa pyynnön erityisruokavalioita ja allergioita koskevista ilmoituksista.

3. Häälahjat
Hääkutsussa voi mainita lyhyesti myös lahjatoiveista, esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
"Häälahjatoiveista voi kysellä XX:ltä puh. 040-1234567."
"Häälahjaksi toivomme Pentikin Vanilja- sarjaa."
"Mikäli haluatte muistaa meitä, toivomme teidän kartuttavan häämatkakassaamme."
"Ainoa häälahjatoiveemme on osallistumisenne juhlaamme."
Toisaalta häälahjatoiveista ei ole pakko mainita itse kutsussa lainkaan. Mikäli parilla tästä huolimatta jonkinlaisia lahjatoivomuksia on, suosittelen tällöin ilmaisemaan tämän asian vieraille esimerkiksi kutsuun liitettävässä hääinfossa ja/tai erillisessä häälahjalistassa.
4. Pukeutumiskoodi
Pukukoodin kirjaaminen kutsuun ei ole välttämätöntä, mutta suotavaa, mikäli hääpari haluaa kaikkien juhlavieraiden noudattavan tiettyä linjaa. Pukukoodiksi voi mainita esimerkiksi jonkin seuraavista:
Tumma puku = Miehillä tumma puku, naisilla juhla- tai iltapuku.
Frakki = Miehillä frakki ja naisilla täyspitkä juhlapuku.
Smokki = Miehillä smokki, naisilla lyhyt tai pitkä iltapuku.
Saketti = Miehillä saketti, naisilla hienostunut juhlamekko tai housupuku.
Casual = Arkisempi, vapaamuotoisempi - kuitenkin siisti asu. Esimerkiksi miehillä farkut ja kauluspaita, naisilla hame ja paita kera neuletakin tai jakun.

4. Kutsun liitteet
Jos hääkutsun haluaa pitää lyhyenä ja ytimekkäänä, voi harkita liittävänsä hääkutsun mukaan vastauskortin, kartan, erilliset ajo-ohjeet, hääinfon sekä häälahjalistan.
Vastauskortti on käytännöllinen tapa vastata hääkutsuun joko myöntävästi tai kieltävästi. Vastauskortin voi toteuttaa esimerkiksi rasti ruutuun- menetelmällä vaihtoehtoina "Ilmoitamme saapuvaksi X henkilöä" tai "Olemme estyneet saapumasta." Vastauskortin yhteyteen voi lisätä myös pari riviä, joille allergiat ja erityisruokavaliot voidaan kirjata.

5. Mitä kirjekuoreen?
Kirjekuorista on käytävä selkeästi esille se, kenelle kutsu on osoitettu. Mikäli kutsu osoitetaan Maija ja Matti Virtaselle alaikäisine lapsineen, kuoreen kirjoitetaan "Maija & Matti Virtanen perheineen". Mikäli kutsu osoitetaan pelkästään Maija ja Matti Virtaselle, kirjataan kuoreen vain heidän nimensä. Täysi-ikäisille, jo omassa taloudessaan asuville lapsille tulisi osoittaa omat, henkilökohtaiset kutsut.
Aiemmin on ollut tapana kirjata kuoreen ensimmäiseksi miehen nimi. Nykyään käytäntö on kuitenkin muuttunut, ja tavallisinta on merkitä ensimmäiseksi naisen nimi. Toisaalta kutsuun ensimmäiseksi voi hyvin merkitä senkin osapuolen, joka hääparille on läheisempi - mikäli kutsuttavan pariskunnan toinen osapuoli on vielä suhteellisen vieras. Muutoin suosittelen noudattamaan kaavaa, jossa nainen merkitään kutsuun ensin.
Mikäli perheellinen ja parisuhteessa/avoliitossa/avioliitossa elävä Maija Virtanen halutaan kutsua juhliin yksin, kuoreen merkitään pelkästään Maija Virtasen nimi.
Jos Maija Virtanen puolestaan sattuu olemaan sinkku tai vailla varsinaista vakituista parisuhdetta, hänet voidaan kutsua joko yksin tai avecin kanssa. Jälkimmäisessä tapauksessa kutsuun merkitään "Maija Meikäläinen avec."Mikäli Maija Meikäläinen on tiedetysti vakituisessa parisuhteessa, on kohteliasta merkitä kutsuun myös hänen kumppaninsa nimi.
Hääkutsut tulisi etiketin mukaan postittaa ykkösluokassa. Postimerkkien ulkonäköön kannattaa kiinnittää huomiota; tärkeää ei välttämättä ole se, löytyykö postimerkistä Suomen lippu, sormukset tai ruusu - vaan se, että postimerkki on asiallinen. Esimerkiksi pääsiäismerkit eivät välttämättä ole ykkösvaihtoehto hääkutsuihin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti